Waldemar Cierpinski

Mitalit
Waldemar Cierpinski Karl-Marx-Stadtin maratonilla huhtikuussa 1976.
Waldemar Cierpinski Karl-Marx-Stadtin maratonilla huhtikuussa 1976.
Maa:  Itä-Saksa
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Montréal 1976 maraton
Kultaa Kultaa Moskova 1980 maraton
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 1983 maraton

Waldemar Cierpinski (s. 3. elokuuta 1950 Neugattersleben, Saksan demokraattinen tasavalta) on itäsaksalainen yleisurheilija, olympiamaratonin kahdesti voittanut juoksija.

Cierpinski oli ensin hyvä estejuoksija, mutta päätti siirtyä maratonille vuonna 1974.[1] Hän oli melko tuntematon osallistuessaan vuoden 1976 olympialaisten maratonille. Hän juoksi yhdessä Frank Shorterin kanssa 25 kilometristä lähtien. Hän voitti Shorterin 51 sekunnilla[2]. Cierpinski sijoittui neljänneksi vuoden 1978 Euroopan-mestaruuskisoissa[1]. Hän voitti vuoden 1980 olympialaisissa maratonin toisen kerran[1]. Hän johti 36 kilometristä maaliin, vaikkakin Alankomaiden Gerard Nijboer saavutti viimeisillä kilometreillä. Cierpinski sijoittui kolmanneksi ensimmäisissä yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä 1983[3].

Waldemar Cierpinski on nykyisin Saksan olympiakomitean jäsen.

Lähteet

  1. a b c Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 61–62. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  2. Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 645. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  3. Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 904. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Waldemar Cierpinski Wikimedia Commonsissa


Miesten maratonin olympiavoittajat

1896: Spyrídon Loúis | 1900: Michel Théato | 1904: Thomas Hicks | 1908: Johnny Hayes | 1912: Kenneth McArthur | 1920: Hannes Kolehmainen | 1924: Albin Stenroos | 1928: Boughéra el-Ouafi | 1932: Juan Carlos Zabala | 1936: Sohn Kee-chung | 1948: Delfo Cabrera | 1952: Emil Zátopek | 1956: Alain Mimoun | 1960: Abebe Bikila | 1964: Abebe Bikila | 1968: Mamo Wolde | 1972: Frank Shorter | 1976: Waldemar Cierpinski | 1980: Waldemar Cierpinski | 1984: Carlos Lopes | 1988: Gelindo Bordin | 1992: Hwang Young-cho | 1996: Josia Thugwane | 2000: Gezahegne Abera | 2004: Stefano Baldini | 2008: Samuel Wanjiru | 2012: Stephen Kiprotich | 2016: Eliud Kipchoge | 2020: Eliud Kipchoge |

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Tšekki
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.