Renault Espace

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Ensimmäisen sukupolven Renault Espace.

Renault Espace on Renault’n vuodesta 1984 lähtien valmistama tila-auto. Espace I:tä valmistettiin vuodesta 1984 vuoteen 1991. Espace II tuli vuonna 1991. Espace III (1996–2002) oli erittäin futuristisesti muotoiltu sisältä. Siinä oli muun muassa keskelle sijoitettu mittaristo. Espace IV on ollut markkinoilla vuodesta 2003 ja se on ensimmäinen Espace joka on kokonaan Renault'n suunnittelema ja rakentama. Kaikki edelliset Espacet rakensi Matra Romorantinin tehtaallaan. Espace IV:n radikaali muotoilu muistuttaa Renault Avantimea ja Vel Satista. Uusin vuonna 2015 tuleva Espace V esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 2014. Se on edeltäjiänsä virtaviivaisempi, mutta autossa on edeltäjiinsä verrattaessa tuttu "junakeula", eikä siihen ole tehty liukuovia ilmeisesti painon pudottamiseksi. Aiemmista sukupolvista III ja IV on ollut myös pitkä Grand-versio (alla), mutta nykyisestä V-sukupolvesta sitä ei enää esitelty. Nykymallin pituus on sama, kuin Espace IV:n Grand-version.

Renault Espace I (1984–1991)

Renault Espace I
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Ranska
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 1984–1991
Korimalli 5-ovinen tila-auto
Seuraaja Renault Espace II
Iskutilavuus 2,0–2,2 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Infobox OK
Ensimmäisen sukupolven facelift-malli.

Renault Espace II (1991–1996)

Renault Espace II
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Kiina
 Ranska
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 1991–1996
Korimalli 5-ovinen tila-auto
Edeltäjä Renault Espace I
Seuraaja Renault Espace
Iskutilavuus 2,0–2,9 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Infobox OK

Renault Espace III (1996–2002)

Renault Espace III
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Kiina
 Ranska
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 1996–2002
Korimalli 5-ovinen tila-auto
Edeltäjä Renault Espace II
Seuraaja Renault Espace IV
Iskutilavuus 1,9–3,0 l
Polttoaine bensiini
diesel
Infobox OK

Renault Espace IV (2002–2014)

Renault Espace IV
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Ranska
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 2002–2014
Korimalli 5-ovinen tila-auto
Edeltäjä Renault Espace III
Seuraaja Renault Espace V
Iskutilavuus 1,9–3,5 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
5-vaihteinen automaatti
6-vaihteinen automaatti
Infobox OK

Renault Espace V (2015–)

Renault Espace V
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Ranska
Valmistaja Renault
Valmistusvuodet 2015–
Korimalli 5-ovinen tila-auto
Luokka M-segmentti
Edeltäjä Renault Espace IV
Teknisesti samankaltaisia Nissan Pulsar (C13)
Nissan Qashqai (J11)
Nissan Sylphy (B18)
Nissan X-Trail (T32)
Renault Kadjar
Renault Koleos II
Renault Mégane IV
Renault Scénic IV
Renault Talisman
Henkilöluku 5–7
Pohjalevy Renault CMF-C/D
Iskutilavuus 1,6–2,0 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Vaihteisto 6-vaihteinen kaksoiskytkin
7-vaihteinen kaksoiskytkin
Infobox OK

Viidennen sukupolven Espace esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 2014.[1]

Vuoden 2015 Euro NCAP -kolaritestistä Espace sai tulokseksi täydet viisi tähteä.[2]

Grand Espace

Espace III:sta ja IV:stä on myös pitempi, 7-paikkainen Grand Espace -malli.

  • Renault Espace II
    Renault Espace II
  • Renault Espace III
    Renault Espace III
  • Renault Espace IV
    Renault Espace IV

Lähteet

  1. Renault Espace siirtyy nykyaikaan Tekniikan Maailma. 25.9.2014. Viitattu 9.7.2016.
  2. Renault Espace 2015 Euro NCAP. Viitattu 11.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Espace Wikimedia Commonsissa
Renault-mallit
Nykyiset

Alaskan | Arkana | Austral | Captur | Kiger | Kwid | Triber | Twingo | Clio | Duster | Sandero | Mégane | Kangoo | Scénic | Taliant | Talisman | Espace | Koleos

Numeraaliset

3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 25 | 30

Nimelliset

Alliance/Encore | Fluence | Fuego | Kadjar | Medallion | Safrane | Premier | Torino | Rodeo | Avantime

Toisen maailmansodan jälkeiset

4CV | Caravelle | Colorale | Dauphine | Dauphinoise | Floride | Frégate | Ondine

Maailmansotien väliset

Celtaquatre | Juvaquatre | Nervastella | Primaquatre | Reinastella | Viva Grand Sport | Vivaquatre | Vivasix

Ensimmäistä maailmansotaa edeltävät

10CV | 12CV | 35CV | 40CV | 50CV / 50/60CV | A | AG/AG-1 | B | C | D | E | G/H/J | L/M | N(a)/N(b)/S | N(c)/Q/U(a/e) | R/T | U | AS/V | X/X-1 | Y

Alpine–Renault

A106 | A108 | A110 | A305 | A310 | A610/GTA

Renault Sport

Clio Renault Sport | Spider | Mégane Renault Sport | Clio V6 Renault Sport

Konseptit

Alpine 210 RS | Altica | Argos | BRV | Espace F1 | EPURE | EVE | Egeus | Etoile Filante | Fiftie | Initiale | Koléos | Laguna | Mégane | Next | Racoon | Scénic | Talisman | VESTA 2 | Wind | Steppe

Paketti- ja kuorma-autot

Estafette | Fourgonette | Kangoo | Express | Kerax | Magnum | Mascott | Master | Messenger | Midlum | Trafic | 50-sarja

Dacia-merkki

Lodgy | Logan | Sandero | Duster | Dokker

Renault-Samsung Motors

SM3 | SM5 | SM7