Otto Rippert

Otto Rippert (1896)

Otto Rippert (22. lokakuuta 1869 Offenbach am Main – 18. tammikuuta 1940 Berliini, Saksa) oli saksalainen teatterinäyttelijä ja elokuvaohjaaja.

Rippert näytteli teattereissa Baden-Badenissa, Forstissa, Bambergissa ja Berliinissä. Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän teki Baden-Badenissa 1906 ranskalaisyhtiö Gaumontille. Kuusi vuotta myöhemmin Ripperti palasi elokuviin roolilla elokuvassa Titanic'in perikato. Samaan aikaan hän teki myös ensimmäisen ohjaustyönsä.

Rippert oli Saksan tuotteliampia ohjaajia 1910-luvulla. Hänen merkittäviin teoksiinsa kuuluvat keinotekoisesta ihmisestä kertova Homunculus-sarja ja historiallinen elokuva Mustasurma Florenzissa, jonka käsikirjoittajana toimi Fritz Lang.

Rippert jätti ohjaamisen 1924 ja siirtyi leikkaajaksi. Nykyään hänen elokuvansa ovat lähes täysin kadonneet.

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Puola
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Otto Rippert
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.