Mary McDonnell

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Mary McDonnell
McDonnell vuoden 2007 Comic-Conissa.
McDonnell vuoden 2007 Comic-Conissa.
Henkilötiedot
Syntynyt28. huhtikuuta 1952 (ikä 72)
Wilkes-Barre, Pennsylvania, Yhdysvallat
Ammatti Näyttelijä
Puoliso Randle Mell
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Mary Eileen McDonnell (s. 28. huhtikuuta 1952) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on ollut kahdesti ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi.

McDonnell syntyi Pennsylvaniassa, mutta kasvoi Ithacassa, New Yorkin osavaltiossa. Hän tuli alun perin tunnetuksi Broadwayllä, mutta menestyi myös elokuvissa jo 1980-luvulla ja löi itsensä lopullisesti läpi roolilla Kevin Costnerin elokuvassa Tanssii susien kanssa vuonna 1990.

McDonnellilla on ollut myöhemmin keskeisiä rooleja muun muassa elokuvissa Grand Canyon – elämää kaupungissa (1991), Taikalampi (1992), Independence Day – Maailmojen sota (1996) ja Donnie Darko (2001). Hänellä on miehensä Randle Mellin kanssa kaksi lasta.

McDonnell tunnetaan myös televisiosta. Hän esiintyi muun muassa vuonna 1980 sarjassa As the World Turns ja 2000-luvun puolella sarjassa Taisteluplaneetta Galactica.

Aiheesta muualla

  • Mary McDonnell Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Australia
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • Emmy Awards
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.