Kellokanervat
| Kellokanervat | |
|---|---|
 Puukellokanerva (Erica arborea) | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophyta |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Kanervakasvit Ericaceae |
| Suku: | Kellokanervat Erica L., 1753[1] |
| luokitusjärjestelmä: | APG III |
| Katso myös | |
| | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Kellokanervat (Erica)[2] on kanervakasveihin kuuluva kasvisuku. Sukuun kuuluu yli 800 lajia. Sen edustajat ovat lähinnä Euraasian ja Afrikan lauhkeiden ja subtrooppisten alueiden varpuja ja pensaita. Useita suvun lajeja käytetään koristekasveina.
Kuvaus
Kellokanervat ovat ainavihantia varpuja, pensaita tai pieniä puita. Lehdet ovat ruodillisia, nahkeapintaisia, yleensä ripsilaitaisia ja säteittäin asettuneita.[1]
Versojen kärjissä tai hangoissa sijaitsevat kukinnot ovat terttumaisia; terttuja, sarjoja tai huiskiloita. Kukinnoissa on yleensä 10–30 kukkaa. Kukat ovat kaksineuvoisia ja säteittäissymmetrisiä. Sekä verho- että terälehtiä on 4–5. Terälehdet ovat verholehtiä pidempiä, ja lähes koko pituudeltaan yhteenkasvaneita, antaen kukalle kellomaisen muodon. Heteitä on kymmenen. Emin vartalo on pitkä ja kapea.[1]
Hedelmä on yleensä rakenteeltaan kota, joillakin lajeilla kuitenkin luumarjamainen. Siemenet ovat pieniä ja siivettömiä.[1]
Lajeja
Kellokanervien sukuun kuuluu lähteestä riippuen noin 800–900 lajia.[1][3] Lähisukuinen kanerva (Calluna vulgaris) luettiin aiemmin kuuluvaksi kellokanervien sukuun, mutta nykyään sitä pidetään yksin oman sukunsa edustajana. Joitakin tunnetumpia tai suomeksi nimettyjä kellokanervalajeja ovat:
|
|
Lähteet
|
