James Hartle

James Hartle

James Hartle (20. elokuuta 1939 – 17. toukokuuta 2023 Sveitsi[1]) oli yhdysvaltalainen fyysikko. Hän toimi fysiikan professorina vuodesta 1966 lähtien Kalifornian yliopistossa, Santa Barbarassa.[2]

Hartle opiskeli Princetonissa ja väitteli Caltechissa vuonna 1964 nobelisti Murray Gell-Mannin oppilaana.[3]

Työskennellessään vuonna 1983 Chicagon yliopiston Enrico Fermi -instituutissa hän kehitti Hartlen–Hawkingin aaltofunktion yhteistyössä Stephen Hawkingin kanssa. Tämä aaltofunktio on Wheelerin–DeWittin yhtälön ratkaisu, ja Hartle ja Hawking käyttivät sitä kuvaamaan maailmankaikkeuden kvanttimekaanista tilaa alkuräjähdyksen aikaan.

Hartle sai vuonna 2009 Einstein-palkinnon.[3]

Lähteet

  1. ↑ In Memoriam: James Hartle Santa Fe Institute. 2.6.2023. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Hartle, J. B. (James B.) AIP. Viitattu 1.7.2018.
  3. ↑ a b 2009 Einstein Prize Recipient James Hartle UCSB American Physical Society. 2009. Viitattu 1.7.2018.

Aiheesta muualla

  • Kotisivut UCSB:ssä (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • MathSciNet
  • Mathematics Genealogy Project
  • zbMATH
Muut
  • IdRef
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.