Ensimmäisen siirron etu shakissa

Tässä artikkelissa käytetään algebrallista merkintätapaa kuvailemaan shakkisiirtoja.

Ensimmäisen siirron etu shakissa tarkoittaa sitä etua, jonka aloittaja (valkea) saa, koska saa aloittaa. Shakinpelaajat ja shakkiteoreetikot ovat yleisesti sitä mieltä, että valkealla on ainakin jonkinasteinen etu. Tilastot vuodesta 1851 lähtien osoittavat, että valkea saa aloitussiirron ansiosta etua. Valkean voittoprosentti on vuosien saatossa pysynyt melko samassa, noin 53–56 prosentissa. Tilastojen mukaan valkean voittoprosentti^[1] on hieman pienempi pikapeleissä ja heikkojen pelaajien välillä. Valkean etu on kuitenkin lähes sama ihmisten kesken ja tietokoneiden kesken pelatuissa turnauspeleissä.

Shakinpelaajat ja teoreetikot ovat tutkineet sitä, päättyykö molemmilta osapuolilta täydellisesti pelattu peli valkean voittoon vai tasapeliin. Ainakin vuodesta 1889 asti, kun maailmanmestari Wilhelm Steinitz sen ensimmäisenä esitti, on konsensus ollut, että täydellinen peli päättyy tasan. Jotkut pelaajat ovat esittäneet huolensa "shakin remissikuolemasta" kun shakin analysointia jatketaan tarpeeksi pitkälle. Esimerkiksi maailmanmestarit José Raúl Capablanca ja Bobby Fischer esittivät uusia shakkivariantteja lisätäkseen kiinnostusta peliä kohtaan. Muutama hyvin huomattava pelaaja on kuitenkin esittänyt, että valkean aloitussiirrosta saavuttama etu riittäisi voittoon: Weaver Adamsin ja Vsevolod Rauzerin mukaan valkea voittaa aloitussiirrolla 1.e4, kun taas Hans Berlinerin mukaan 1.d4 saattaisi olla voittoon riittävä. On mahdollista, että shakki ratkaistaan tulevaisuudessa tietokoneiden avulla ja täydellisen shakkipelin kohtalo saadaan selvitettyä. Tämä lienee kiinni laskentanopeudesta. Jos analysoisi pelin sekunnissa, menisi arvioitujen mielekkäiden pelien tarkasteluun n. 10⁴⁰ vuotta.

Vuodesta 1988 alkaen shakkiteoreetikot ovat haastaneet perinteisen käsityksen valkean edusta. Suurmestari András Adorján kirjoitti menestyksekkään sarjan kirjoja aiheesta "Black is OK!" (suom. Musta pärjää) sanoen, että yleinen käsitys valkean edusta perustuu enemmän psykologiaan kuin todellisuuteen. Suurmestari Mihai Suba ja muut sanovat, että joskus valkean etu katoaa pelin edetessä, ilman mitään näkyvää syytä. Vallalla oleva pelityyli mustalle on epätasaisten asemien etsiminen, jolloin musta saavuttaa aktiivista vastapeliä. Maailmanmestarit Garri Kasparov ja Fischer olivat tämän tyylin huomattavia edustajia. Myös sisilialainen puolustus pyrkii aktiiviseen vastapeliin luomalla epätasaisen aseman, mikä on yksi syy sen suureen suosioon 2000-luvulla.

Modernien teoreetikkojen mukaan myös mustalla on tietynlaisia etuja. Valkean odotetaan pärjäävän paremmin, mikä luo psykologisia paineita valkeilla pelaavalle. Tämä taas auttaa mustaa, jos valkea yrittää tavoitella voittoa liikaa. Mustalle etua antaa myös se, että valkean täytyy paljastaa suunnitelmansa ensiksi. Jotkut avaukset ovat ongelmallisia mustalle, mutta valkea voi pelata niitä käänteisenä huoletta ylimääräisen temponsa ansiosta. Jotkin symmetriset avaukset voivat johtaa tilanteisiin, joissa ensimmäisen siirto on haitaksi joko psykologisen tai puhtaasti pelillisen syyn takia.

Voittoprosentit

Lähteet

Kirjallisuuslähteet

• Aagaard, Jacob (2004). Excelling at Technical Chess. Gloucester Publishers. ISBN 1-85744-364-0. 
• Adams, Weaver W. (1939). White to Play and Win. David McKay. ISBN 978-0-923891-83-1 (2007 Ishi Press edition). 
• Adorján, András (1988). Black is OK!. Batsford. ISBN 0-7134-5790-2. 
• Adorján, András (1998). Black is O.K. in Rare Openings. CAISSA Ltd. 
• Adorján, András (2004). Black is Still OK!. Batsford. ISBN 978-0713488708. 
• Adorján, András (2005). Black is OK Forever!. Batsford. ISBN 978-0713489422. 
• Berliner, Hans (1999). The System: A World Champion's Approach to Chess. Gambit Publications. ISBN 1-901-983-10-2. 
• Chernev, Irving (1955). 1000 Best Short Games of Chess. Fireside; Rei Sub edition. ISBN 978-0671538019. 
• de Firmian, Nick (2008). Modern Chess Openings (15th edition). McKay Chess Library. ISBN 978-0-8129-3682-7. 
• Donaldson, John and Tangborn, Eric (1999). The Unknown Bobby Fischer. International Chess Enterprises. ISBN 978-1879479852. 
• Evans, Larry (1970). Chess Catechism. Simon and Schuster. ISBN 978-0671215316. 
• Georgiev, Kiril and Kolev, Atanas (2007). The Sharpest Sicilian. Simolini 94. ISBN 978-954-8782-56-2. 
• Hooper, David and Whyld, Kenneth (1992 (2nd edition)). The Oxford Companion to Chess. Oxford University Press. ISBN 0-19-866164-9. 
• Kaufman, Larry (2004). The Chess Advantage in Black and White. David McKay. ISBN 0-8129-3571-3. 
• Rowson, Jonathan (2005). Chess for Zebras: Thinking Differently About Black and White. Gambit Publications. ISBN 1-901983-85-4. 
• Saidy, Anthony (1975). The Battle of Chess Ideas. RHM Press. ISBN 0-89058-018-9. 
• Saidy, Anthony and Lessing, Norman (1974). The World of Chess. Random House. ISBN 0-394-48777-X. 
• Suba, Mihai (1991). Dynamic Chess Strategy. Pergamon Chess. ISBN 0-08-037141-8. 
• Watson, John: Play the French. Pergamon Press, 1986. ISBN 0-08-026929-X. (englanniksi)
• Watson, John: Secrets of Modern Chess Strategy: Advances since Nimzowitsch. Gambit Publications, 1998. ISBN 1-901983-07-2. (englanniksi)
• Watson, John: Mastering the Chess Openings, Volume 1. Gambit Publications, 2006. ISBN 978-1-904600-60-2. (englanniksi)

Viitteet