Abraham Polonsky

Abraham Polonsky (5. joulukuuta 1910 – 26. lokakuuta 1999) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, elokuvakouluttaja ja kirjailija. Lakimieskoulutuksen saanut juutalaisälykkö menestyi 1940-luvun lopulla käsikirjoittajana ja ohjaajana ja sai Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksestaan nyrkkeilyaiheiseen elokuvaan Verta ja kultaa (Body and Soul, 1947). Hänen esikoisohjaustaan, vedonlyöntibisneksestä kertovaa film noiria Pahan pauloissa (Force of Evil, 1948) pidetään myös suuressa arvossa: se on valittu Yhdysvaltojen National Film Registryn kokoelmiin.

Näiden elokuvien jälkeen Polonsky joutui 17 vuodeksi Hollywoodin mustalle listalle kommunistiksi epäiltynä. Robert Wisen ohjaaman elokuvan He pakenivat huomispäivää (1959) ja eräitä muita käsikirjoituksia Polonsky teki salanimillä. Hän käsikirjoitti ja ohjasi vielä muutaman elokuvan 1960- ja 1970-luvulla.[1][2][3][4]

Polonsky opetti elokuva-alaa muun muassa Etelä-Kalifornian yliopistossa ja Kalifornian osavaltionyliopiston Northridgen kampuksella. Hän julkaisi kymmenkunta esseekokoelmaa ja pari romaania.[1][2][3]

Filmografia

  • Verta ja kultaa (Body and Soul, käsikirjoitus, ohj. Robert Rossen, 1947)
  • Pahan pauloissa (Force of Evil, käsikirjoitus ja ohjaus, 1948)
  • ”Medal for Mirko” (tv-sarjan Meritie jakso, 1964, ohjaus)
  • Säälimättömät (Madigan, käsikirjoitus, ohj. Don Siegel, 1968)
  • Tapan sinut, Willie Boy (Tell Them Willie Boy Is Here, käsikirjoitus ja ohjaus, 1969)
  • Hevosvarkaat (Romance of a Horsethief, ohjaus, 1971)
  • Atlantin pikajuna (Avalanche Express, käsikirjoitus, ohj. Mark Robson, 1979)[5]

Lähteet

  1. a b Baxter, Brian: Abraham Polonsky, Film-maker who stood firm against witch hunts The Guardian. 30.10.1999. Viitattu 10.8.2018. (englanniksi)
  2. a b Honan, William H.: Abraham Polonsky, 88, Dies; Director Damaged by Blacklist The New York Times. 30.10.1999. Viitattu 10.8.2018. (englanniksi)
  3. a b Bernstein, Adam: Blacklisted Writer Abraham Polonsky, Known for His Bleak Critiques, Dies The Washington Post. 30.10.1999. Viitattu 10.8.2018. (englanniksi)
  4. Salmi, Hannu: Tapan sinut, Willie Boy (1969) Hannu Salmen blogi. 15.8.2009. Hannu Salmi. Viitattu 10.8.2018.
  5. Abraham Polonsky Elonetissä.

Kirjallisuutta

  • von Bagh, Peter: ”Tutkijasta tekijäksi – Abraham Polonskyn haastattelu”, Filmihullu 3/1991
  • Salo, Matti: Musta käytävä : Abraham Polonskyn pitkä vaellus; esipuhe Abraham Polonsky, Suomen elokuva-arkisto: VAPK-kustannus, 1991. ISBN 951-37-0576-5.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef